Ajankohtaista

8.2.2022 Tule töihin kansainväliseen tiimiimme!

KANSAINVÄLISTEN MUUTTOJEN KOORDINAATTORI Haemme kansainväliseen tiimiimme ulkomaanmuuttojen koordinaattoria. Tehtävä on aidosti kansainvälinen ja edellyttää monipuolista logistiikan tuntemista sekä intohimoa erinomaiseen asiakaspalveluun. Autat asiakkaitamme yhdessä elämän haastavimmista tilanteista – ulkomaanmuuttoon liittyy henkilökohtaisen irtaimiston kuljettamisen lisäksi paljon muutakin. Tehtäväsi on huolehtia asiakkaasta muuton suunnittelusta alkaen aina uuteen kotiin asettumiseen asti. Muuttoprosessin aikana on tärkeää pitää asiakas ajan …

8.2.2022 Tule töihin kansainväliseen tiimiimme! Lue lisää »

Helsinki 21.4.2021

Hyvä asiakkaamme, Maailmalla tapahtuu paljon ja poikkeusolot koronapandemiaan liittyen jatkuvat monessa paikassa ja monilta osin. Ajattelimme, että on tärkeää tiedottaa asiakkaitamme ulkomaan muuttoihin oleellisesti vaikuttavista asioista. MERIRAHDIT JA KONTTILIIKENNE Pandemian aiheuttamien poikkeusolojen takia globaalissa konttiliikenteessä on ollut paljon häiriöitä jo viime vuodesta alkaen. Vapaista konteista on pulaa useilla alueilla (erityisesti Aasiassa), joten kontteja on vaikea …

Helsinki 21.4.2021 Lue lisää »

Helsinki 26.3.2021

KESÄTYÖT VICTOR EK MUUTOT OY 2021 Victor Ek Muutot Oy hakee kesätyöntekijöitä muuttopalvelutehtäviin Helsingin toimipisteeseen. Kesätöitä on tarjolla kesä – elokuun välisenä aikana. Henkilöitä palkataan ja koulutetaan kaikkiaan viisitoista (15). Kesätyökauden pituudesta sovitaan erikseen hakijoiden kanssa (minimipituus 5 viikkoa). Sinulla ei tarvitse olla kokemusta alalta, sillä työsuhteen alussa perehdytämme ja koulutamme sinut muuttotehtäviin. Työhön valittavilta edellytämme …

Helsinki 26.3.2021 Lue lisää »

6.7.2020 Tampere

Victor Ek Muutot Oy:n Tampereen toimipiste muuttaa. Uusi osoitteemme on Jokipohjantie 28, 33800 Tampere. Uusi sijainti on entistäkin parempi, sillä Nekalan alueelta on erittäin nopeaa liikkua niin Tampereen keskustan alueelle kuin valtaväylien kautta muualle Pirkanmaalle. Samalla varastokapasiteettimme kolminkertaistuu joten voimme palvella yksityis- ja yritysasiakkaitamme vieläkin paremmin. Mikäli haluat lisätietoja palveluistamme, ota yhteyttä: Antti Lind – Myyntipäällikkö Pirkanmaa & …

6.7.2020 Tampere Lue lisää »

6.4.2020 Helsinki

Victor Ek Muutot Oy on jälleen kerran suoriutunut hienosti kansainvälisen FIDI -järjestön FAIM -auditoinnista ja saavuttanut arvostetun FAIMPLUS 3.2 sertifikaatin! Laatu, luotettavuus ja täsmällisyys ovat Victor Ek Muutot Oy:lle tärkeitä arvoja ja näiden ylläpitämisestä pitää kiittää koko organisaatiota: muuttotyöntekijät, kuljettajat, varastohenkilöstö, ajojärjestely ja resurssien hallinta, asiakaspalvelu ja muuttojen koordinointi, myynti sekä yrityksen johto. Dear Victor Ek Moving …

6.4.2020 Helsinki Lue lisää »

10.3.2020 Helsinki

TILANNEPÄIVITYS JA TOIMINTAOHJEET KORONAVIRUKSEEN (COVID-19) LIITTYEN Yleistä taudista: Kiinassa käynnistyi alkuvuonna uuden koronaviruksen aiheuttama COVID-19 -tartuntatautiepidemia. Tähän mennessä tapauksia on todettu yhteensä yli 110 000. Tapauksista suurin osa on todettu Kiinassa, valtaosa Wuhanissa ja Hubein maakunnassa. Tällä hetkellä epidemia-alueeksi määritellään Manner-Kiina, Iran, Etelä-Korea, Italia, Tirolin alueen hiihtokeskukset Itävallassa, sekä Saksassa Nordrhein-Westfalenin osavaltio. Tilannetta arvioidaan kuitenkin jatkuvasti. Tähän mennessä Suomessa on …

10.3.2020 Helsinki Lue lisää »

11.2.2020 Helsinki

UPDATE ON CORONA VIRUS AND CHINA As the corona virus outbreak continues in Asia, especially in China, we would like to inform our customers and partners about some important matters that are currently affecting our scope of services: Services in China: Many of our partners in China have informed that their staff have been restricted …

11.2.2020 Helsinki Lue lisää »

Helsinki 9.12.2019

Laatu ja jatkuva kehittäminen on meille äärimmäisen tärkeää, ja tästä osoituksena kansainvälisen muuttoalan arvostetuin kattojärjestö FIDI on myöntänyt Victor Ek Muutot Oy:lle ”Confirmation of Quality Assurance” -sertifikaatin! ”For demonstrating a consistently high level of quality, it is with great pleasure that we note your performance related to the FAIM Internal Audit requirements and we would …

Helsinki 9.12.2019 Lue lisää »

Hanko 5.11.2019

OY VICTOR EK AB on vuonna 1885 perustettu perheyritys jonka pääkonttori sijaitsee Hangossa. Yritys myy logistiikka- ja varastopalveluja sekä auttaa yrityksiä viemään ja tuomaan raaka-aineita ja tuotteita kustannustehokkaasti. Yritys toimii useiden kansainvälisten varustamojen edustajana ja hoitaa mm. laivanselvityksiä, huolintaa sekä varustamojen check-in-toimintoja Hangon satamassa. Yrityksellä on sisaryritys, Victor Ek Muutot Oy, Helsingissä joka myy muuttopalveluja …

Hanko 5.11.2019 Lue lisää »